visitahtari.fi

Remix Kirppis on tavarataivas keskellä Ähtäriä

Aivan Ähtärin keskustassa vanhan pankkisalin tiloissa sijaitsee kirpputori, josta vierailija voi löytää inspiroivia tavaroita ja todellisia aarteita. Remix Kirppis tunnetaan tavarataivaana ja matkailunähtävyytenä, jonka historiaa huokuvat myyntitavarat koostuvat muun muassa eksoottisista kuolinpesistä, eikä vastaavanlaista konseptia löydy ihan joka kulman takaa. 

Ajatus kirpputoriyrityksestä syntyi huumorin kautta

Vienan Karjalasta Venehjärven kylästä kotoisin olevalla Evgenia Nyyssölällä on monipuolinen työtausta. Ennen päätymistään yrittäjäksi Ähtäriin, hän on toiminut muun muassa ravintolayrittäjänä, kiinteistönvälittäjänä sekä hotellin markkinointipäällikkönä. 

Taustani on hyvin monipuolinen. Olen luonteeltani sellainen, että kun huomaan mielenkiintoni lopahtaneen, niin en saa kyllä enää väkisin itseäni sidottua mihinkään hommaan. Mutta tämä Remix on ainoa, johon olen oikeasti kiintynyt. En malta edes oikein nukkua, koska minulla on niin paljon mielenkiintoista ja inspiroivaa tekemistä tämän kirppiksen parissa – olen aivan hurahtanut tähän hommaan, hehkuttaa Nyyssölä. 

18-vuotiaana Ouluun muuttaneen Nyyssölän piti alunperin tulla vain opiskelemaan Suomeen ja sen jälkeen palata Venäjälle, jossa hänen vanhempansa pyörittävät matkailualan yritystä. 

– 2000-luvun alkupuolella Venäjällä ei ollut matkailualan koulutuksia, joten päätin opiskella alaa Suomessa, koska vanhempieni yrityksen asiakkaat olivat usein suomalaisia. Kävi kuitenkin toisin, enkä koskaan palannut Venäjälle asumaan, kertoo Nyyssölä. 

Pohjois-Suomesta Nyyssölä päätyi vuosien mittaan asumaan Helsinkiin, josta hän muutti miehensä kanssa tämän kotiseudulle Ähtäriin. Nyyssölällä kesti useampi vuosi ennen kuin hän tajusi, mitä haluaa Ähtärissä tehdä työkseen. Tyhjänä ollut vanha pankkisali lopulta herätti Evgenian mielenkiinnon, ja ajatus kirpputoriyrityksestä syntyi. 

Se oli sellainen perinteinen lauantai-illan puolisoiden sanaheittely. Sanoin huumorimielessä, että perustetaan tilaan kirpputori. Mieheni ei oikein innostunut asiasta, ja tämä oli minulle kuin laittaisi vettä myllyyn. Niinpä minä jäin miettimään asiaa enemmänkin. Seuraavana aamuna lähdin soittelemaan myymäläkalusteita tiloihin ja siitä se sitten lähti, muistelee Nyyssölä. 

Paikka, johon voi tulla sellaisena kuin on

Tuore yritys tarvitsi tietenkin myös osuvan nimen. Nyyssölä halusi, että nimi on sopivan yksinkertainen, tutun kuuloinen ja se kuulostaisi siltä kuin liike olisi ollut aina. Syntyi Remix Kirppis. 

Monet kysyvät, että onko tämä joku ketju ja onko liike ollut aina toiminnassa. Siitä tiedän, että nimi on osunut naulan kantaan, naurahtaa Nyyssölä. 

Alunperin Remixin konsepti oli olla perinteinen kirpputori. Nyyssölä vuokrasi myyntipaikkoja, joille asiakkaat saivat tuoda omaa tavaraa myyntiin. Kirpputori kerkesi toimia tällä periaatteella noin kolme kuukautta, kun korona iski Suomeen. Yhtäkkiä Nyyssölän tilat olivat täynnä myyntipaikkoja – mutta myyjiä eikä asiakkaita ollut lainkaan. 

Jouduin miettimään koko homman uusiksi. Sitten kävi niin kuin monesti. Ratkaisu löytyi, kun vain puhui ihmisten kanssa ja sattui löytämään ne korvat, jotka kuulevat. Puskaradion kautta toiminta lähti laajenemaan. Minulle alkoi tulemaan ympäri Suomea tavaraa myyntiin – enimmäkseen pääkaupunkiseudulta, josta tulee kaikista hienoimmat ja erikoisimmat kuormat, kertoo Nyyssölä. 

Ne eivät ole mitään perinteisiä kuolinpesiä, vaan hyvinkin eksoottisia kuolinpesiä. Esimerkiksi eräs taannoinen merikapteenin kuolinpesä oli todella mielenkiintoinen. Oli tavaraa laidasta laitaan aina kamelin satulasta piippukokoelmaan, jatkaa Nyyssölä. 

Tällä hetkellä Remix Kirppis työllistää Nyyssölän lisäksi kaksi henkilöä. Lisäksi välillisesti työllistyy useampi, kun mukaan lasketaan myytävän tavaran kuljettajat ja hankkijat sekä kesän sesongit. 

Remix Kirppikseltä löytyy edelleen myös perinteisiä vuokrattavia myyntipöytiä, jotka ovat alun hankaluuksien jälkeen olleet jälleen suosittuja ähtäriläisten parissa. Kirpputori hinnoittelee sekä myy tuotteet asiakkaan puolesta, ja myyntituotto jaetaan puoliksi asiakkaan kanssa. 

Remix Kirppis on paikka, johon voi tulla sellaisena kuin on. Tervetuloa vaikka vain näyttäytymään, etsimään aarteita, inspiroitumaan tai ihmettelemään ja häkeltymään – tämä on paikka, joka herättää kaikki aistit, kuvailee Nyyssölä. 

Tiedustelut: info@visitahtari.fi tai 040 5003933