visitahtari.fi

Polun Lumo vie ihmiset luonnon äärelle

Keväällä 2021 Ähtäriin perustettu Polun Lumo tarjoaa laajan kirjon erilaisia palveluita, jotka liittyvät luontoon ja retkeilyyn. Yrityksen palveluihin kuuluvat mm. erilaiset vaellus- ja luonto-opastukset, retkeilykurssit, lumikenkäretket, lasten luontosynttärit, Metsämieli-hyvinvointiretket sekä retkeilyvarusteiden ja talven luontoliikuntavälineiden vuokraus. Lisäksi Polun Lumo järjestää yrityksille sekä yhteisöille virkistyspäiviä luonnossa. 

“Kaikki mitä teen liittyy vahvasti luontoon” 

Polun Lumo -yrityksen taustalla toimii luontoa rakastava Kati Granroth. Hän perusti luonto- ja retkeilypalveluita tarjoavan yrityksen, koska huomasi sen sopivan Ähtärin palvelutarjontaan.

Ähtäriin muutettuani huomasin, että tämmöistä laajempaa luontopalvelua tarjoavaa toimijaa ei täällä ollut. Ajattelinkin, että ehkä tällaista yritystä tänne kaivataan, jotta sitä luontoa voi tuoda eri tavalla esille esimerkiksi järjestettyjen retkien muodossa, kertoo Granroth.

Aiemmin Granroth oli työskennellyt erilaisissa rooleissa koulutus- ja matkailualalla. Ähtäriin hän muutti noin kolme vuotta sitten toimimaan tapahtuma- ja kulttuurituottajana Ähtärin kaupungille sekä Visit Ähtärille. Määräaikaisen työsuhteen loppuaikana hänellä heräsi ajatus kouluttautua eräoppaaksi. Vuoden 2020 aikana hän lopulta opiskeli erä- ja luonto-oppaaksi Eräkarkun kansanopistossa. 

Koko tuon opiskelun aikana oli vahva ajatus, että haluan tälle alalle yrittäjäksi. Sitten viime vuoden alkukuut suunnittelin tätä yritystä ja huhtikuussa perustin Polun Lumon, muistelee Granroth. 

Sivutoimisena yrittäjänä toimiva Granroth tekee yrittämisen ohella myös muun muassa tuntiopettajan töitä eri kansalaisopistoissa, joissa hän järjestää retkeily- ja vaelluskursseja oppilaille. Lisäksi kesäisin hän tekee luontokartoittajan töitä. 

Kaikki mitä teen liittyy vahvasti luontoon, korostaa Granroth. 

 Lumikengät jalassa ei ole valmiiden polkujen vanki

Luonnossa liikkuminen on viime vuosien aikana alkanut kiinnostamaan yhä useampaa suomalaista. Samalla on myös kasvanut halu oppia lisätaitoja, joista on hyötyä luonnossa liikkumiseen ja retkeilyyn. 

Jos lähtee esimerkiksi viikon vaellukselle, niin siinä on aika paljon huomioitava eri asioita. Pitää osata pakata oikeat tavarat mukaan ja tietää miten majoitutaan. Tähän ihmiset kaipaavat apuja ja neuvoja kokeneilta oppailta, kertoo Granroth.  

Tällä hetkellä yksi Polun Lumon suosituimmista palveluista on lumikenkäily. Polun Lumo tarjoaa opastettuja lumikenkäretkiä Ähtärissä ja lähialueiden luontokohteissa, minkä lisäksi yritys myös vuokraa laadukkaita lumikenkiä ja liukulumikenkiä. Polun Lumon lumikenkäretkillä nautitaan talvisesta luonnosta tallattujen polkujen ulkopuolella. 

Lumikengillä pääset mihin vaan, etkä ole valmiiden polkujen vanki. Lumikenkäily on myös turvallinen laji verrattuna esimerkiksi suksilla liikkumiseen. Se on nivelystävällistä sekä erinomainen kuntoilumuoto. Kun sauvat ovat mukana, niin kaikki raajat työskentelevät. Lajin raskauteen toki vaikuttaa lumen syvyys – hyvää on kuitenkin se, että reitin voi aina valita, ja näin vaikuttaa lajin rasittavuuteen, sanoo Granroth.  

Lumikenkäily ei vaadi mitään erityisiä monoja, vaan ihan vaelluskengät tai talvikengät soveltuvat lumikenkien siteisiin. Sidettä säädetään oman kengän mukaisesti. Lumikenkäilemään lähdettäessä on puettava hyvät ulkoiluvaatteet ja mukavat varrelliset kengät. 

Polun Lumon lumikenkäretkille mahtuu maksimissaan 12 osallistujaa ja ne toteutetaan minimissään neljälle osallistujalle. Lumikenkäretket soveltuvat hyvin ensikertalaisille. Retkille voivat osallistua myös lapset, suositusikä yli 12 vuotta. 

Vastaavaa toimintaa ei ole täällä aiemmin järjestetty, mutta tosi hyvin on lähtenyt liikkeelle ja ihmiset ovat olleet innokkaasti mukana. Jotkut ovat jopa ostaneet omat lumikengät, kun ovat saaneet kipinän lajia kohtaan kursseilta. Tätä olenkin aina tavallaan tavoitellut, että kun ihmisen vie luontoon, niin saisi jotain herätettyä, että ihminen voi sitten itsekseenkin lähteä luontoon – siellä ei mitään erikoista kuitenkaan tarvitse tehdä, kunhan lähtee vaan, hehkuttaa Granroth.

Tiedustelut: info@visitahtari.fi tai 040 5003933